Millaiset ympäristöt pitävät sinut elossa?

Ehkä ongelma ei ole sinussa, vaan ympäristössäsi.

Ympäristöllä on paljon suurempi vaikutus meihin ja elinvoimaamme kuin ymmärrämme.

Tänään tilasin Tampereen kahvila Runosta Chai Latten ja selailin niin sanottuja naistenlehtiä. En ikinä käy kahvila Runossa (enkä juuri edes lue lehtiä). Mutta nyt kävin, koska olin käynyt viime aikoina jo niin monessa muussa Tampereen kahvilassa. Tuntuu, että olen puristanut tästä sitruunasta viimeistä tippaa jo vuosia.

Suurimmassa osassa suomalaisista kahviloista en voi edes harkita istuvani alas niiden anti-aistiesteettömän sisustuksen tai tarjonnan vuoksi. En myöskään tunnista koskaan oikein ketään kenelle haluaisin jutella. Enkä ymmärrä miten kukaan voi tilata suurimmasta osasta suomalaisista kahviloista mitään, jos on vähänkään kiinnostunut ruuan ravintotiheydestä tai sokeri- tai kolesteroliarvoistaan.

No mutta. Tarkoitukseni ei ollut vain nurista, joten käännetään laiva kohti todellista aihettani:

Kaikki alkoi siitä, kun mietin taas tänään millaista elämää oikeasti haluaisin elää – tai milloin elämäni oikeasti on toiminut parhaiten? Aloin pohtia millaiset ympäristöt oikeasti pitävät minut elossa. Ja tarkoitan ihan fyysisestikin. Ainakin oma kokemukseni on, että kun sieluni kyllästyy tarpeeksi yritykseeni elää täysin itselleni sopimatonta elämää, terveysongelmani eskaloituvat aivan absurdeille tasoille. Tarvitsen ympärilleni rauhaa, mutta en absoluuttista hiljaisuutta. Elämää, mutten kaaosta ja hälinää.

Ajatellaan ensin luomista.

Parhaiten ajattelen, luon ja käännyn sisäänpäin istuessani rauhallisessa mutta sopivasti eläväisessä kahvilassa, jossa ihmiset ympärilläni elävät omaa elämäänsä. Ehkä pieni keskustelu siellä täällä samanhenkisten ihmisten kanssa tekee terää. En voi hyvin ollessani kotona neljän seinän sisällä, mutten myöskään paikassa, jossa ympäristö huutaa jatkuvaa huomiotani. Tarvitsen juuri sen verran ympärilläni liikettä, että ajatteluni ja systeemini alkaa tanssia sen kanssa kiinnostavassa mutta paineettomassa dialogissa. Paikan pitää kuitenkin vaihtua melko usein, jotta ajatteluni ei jää polkemaan samoja uria.

Ajatellaan sitten liikettä ja kehoa.

Olen huomannut, että kehoni ei kestä toisteisuutta En vain pysty kävelemään samoja reittejä päivä toisensa jälkeen. Kehooni alkaa oikeasti sattua, jos kävelen liikaa samoja katuja. Aivan kuin kehoani ja elämääni ei olisi tehty asioiden toistamiseen. Ollessani kaksi viikkoa Pariisissa kävelin lähes joka päivä kahdeksan tuntia. En siksi, että olisin jotenkin taianomaisesti ollut paremmassa kunnossa, vaan siksi, että jokainen seuraava katu oli uusi sillä kaupunki oli valtava. Kehoni, hermostoni ja koko elämäni toimivat merkityksen voimalla. En voi tehdä mitään toisteista jumppaa, vaan kehoni toimii jollakin Indiana Jones -käyttöjärjestelmällä. Aina kun asetan uuden matkakohteen, keho ja elämä alkavat maagisesti pelittää. 

Ja sitten ne ihmiset.

Tarvitsen elämääni ihmisiä. Ja mielellään usein myös uusia sellaisia, joiden kanssa voin itse uudistua, kokea riittävän samanlaista maailmaa, uteliasta ja luovaa mieltä sekä intohimoa uuden kehittämiseen (tai vähintään vanhan räjäyttämiseen).  Kun tunnistan sellaisen ihmisen, yritän kyllä yleensä ottaa kontaktia. Matkusteltuani eri maissa on kuitenkin todettava, etten ole kokenut missään niin vähän luontaista yhteyden kokemusta ihmisiin ja kollektiiviseen mielentilaan kuin Suomessa. En kertakaikkiaan voi ymmärtää miksi synnyin tähän maahan (mutta uskon sen selviävän vielä joskus). Suomessa oleminen tekee minut rehellisesti sanottuna todella yksinäiseksi, jonka takia yritän hiljalleen rakentaa elämääni täältä poispäin (joka ei muutamista seikoista johtuen ole niin nopeaa kuin toivoisin).

Mutta summa summarum!

Minulle parhaiten toimiva ympäristö ja elämä tarkoittaa jatkuvaa sopivankokoista muutosta ja elämän virtaavaa liikettä, lähes päivittäin uusia katuja, lempeästi sykkiviä kahviloita, luovia ihmisiä ja keskusteluja, sekä tapahtumia ja projekteja heidän kanssaan. Vasta kun elämä liikkuu sopivasti ympärilläni ilman, että koen että minun täytyy liikuttaa sitä, minäkin voin välillä hidastaa.

Varmaan siksi tunnen aina niin voimakasta vetoa matkustamiseen ja liikkeessä pysymiseen, koska olen todistanut sen olevan ehkä tärkein lääkkeeni sekä kehoni, mieleni että sieluni hyvinvointiin. En kuitenkaan etsi uusia turistinähtävyyksiä, vaan uusia paikkoja, joissa oma mieleni, kehoni ja elämäni saa uudistua, liikkua ja vuorovaikuttaa itselleni sopivalla rytmillä ja voimalla.