Rohkeuden anatomia

Ei ole rohkeutta ilman pelkoa
Ajatuksia rohkeudesta somesisällöntuottajana

//

Rohkeutta ei ole kieltää pelkoaan, vaan kääntää se voimaksi.

Jos emme pelkäisi, meidän ei tarvitsisi olla rohkeita. On klassinen sananparsi, että rohkeutta on tehdä pelosta huolimatta. Silti moni ajattelee, että moni rohkea ihminen ei pelkää. Mutta se ei oikeastaan ole enää rohkeutta. Hän joka väittää olevansa rohkea ja peloton, ei mielestäni ihan ymmärrä rohkeuden anatomiaa. Minun on myös vaikea luottaa "pelottomiin ihmisiin", jos en koe heidän näkevän selvästi sitä voimaa, joka heitä liikuttaa.

Jotkut sanovat, että he pelkäsivät ennen, kunnes heistä tuli rohkeita. Ikään kuin pelko olisi rohkeuden saavuttua päättynyt. Mutta pelon päätyttyä emme enää tarvitse rohkeutta. Siksi rohkeuden vastakohta ei ole pelko, vaan lamaantuminen tai perääntyminen. Rohkeus on kykyä kohdata pelkomme, ja kääntää se rohkeutemme tuleksi.

Monet pitävät tekstejäni, työskentelytapojani ja käytöstäni rohkeina. Monet myös kuvittelevat, että rohkeuteni salaisuus on pelottomuuteni. Se ei ole kuitenkaan totta. Väitän oikeasti olevani jopa poikkeuksellisen pelokas ihminen. Jos antaisin kaikkien pelkojeni lamauttaa minut, en nousisi aamuisin sängystä laisinkaan. Senkin ajan olen elänyt, ja olen pelännyt jokaista seuraavaa hengitystäni.

Moni sisällöntuottaja kysyy:

Etkö pelkää menettäväsi seuraajia, asiakkuuksia tai yhteistyökumppaneita?

Etkö pelkää mitä ihmiset ajattelevat?

Etkö pelkää ettei sinusta pidetä?

Etkö pelkää hyökkäysviestejä?

Etkö pelkää maineesi puolesta?

Varmasti pelkään vähintään hieman joka ikisen postaukseni seurauksia. Mutta pelon koolla on väliä. Jos se on valtava, saatan pihdata jonkin postauksen julkaisua viikkoja. Jos se on vain pieni, postaan sen yleensä silti välittömästi. Minulle pelko on usein sisällöntuottajana merkki, että tuolla on jotakin tärkeää mikä täytyy kohdata. Mutta mitä pelottavampi julkaisu, sitä suurempia ja hienompia asioita siitä on seurannut.

Olen myös huomannut, että rohkeilla teoilla myös karkotan pois väärät ihmiset. Olisihan se toki imartelevaa jos kaikki pitäisivät minusta tai ajattelustani, mutta ei kukaan täällä synny sellaiseen rooliin. Mutta summa summarum – elän sisällöntuottajana jatkuvassa pelossa, jonka määrä vaihtelee. Jotkut kutsuvat sitä mieluummin jännitykseksi, koska se ei kuulosta yhtä haavoittuvalta. Minun on kuitenkin vaikea erottaa jännityksen ja pelon eroa, sillä niiden rajapinta on hiuksenhieno.

Jos sinuakin pelottaa tehdä somea, se on tosi normaalia. Jokaisen täytyy toki punnita milloin pelko alkaa olla liian stressaavaa ja ahdistavaa suhteessa siihen, mitä siitä saat. Mutta itseilmaisu on aina pelottavaa – muuallakin kuin somessa. Pelko on myös tervettä ja se kulkee näkymättömänä kaikkialla elämän väleissä. Ja sitä ei tarvitse hävetä. Moni pelkää, että heitä haukutaan pelkureiksi, jos he kertovat pelkonsa. Minusta juuri he ovat kaikkein rohkeimpia, jotka eivät piilottele pelkoaan rohkeutensa takana.